joka puolella ihmisii. tavaraa. kiukkua. mua ahistaa, haluun vaan juosta. juoksenkin, mut en siks et haluun vaan pakon edessä. enkä ees pääse mihinkään. onneks tääkin loppuu kohta.
rauha. lämpö. turva. tää on just sitä mitä oon oottanu. voin vaan olla ja unohtuu, kukaan ei kaipaa mua. salaa syön suklaata ja syvennyn salaisuuksiin. kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, niinku tääkin. mut ite tein sen valinnan.
nyt mä istun tässä yksin. avaan suun sanoakseni jotain, mut sit tajuun ettei siinä oo ketään. mä vaan näpyttelen ja luon keskusteluja mun päässä. vesi porisee liedellä, mut ruoka ei valmistu.
mulla on nälkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti